Kevät on täällä!
Paitsi ilma on kuin morsian, on myös meillä Ramirentillä työmäärät kasvaneet joka puolella. Kesä on Ramirallin juhla-aikaa. On festareita, julkisivutyömaita ja meillä telakalla Icon of the Seas – maailman suurimman loistoristeilijän ensimmäinen koematka lähestyy kovaa vauhtia. Purkutyöt ovat käynnissä ja nyt paahdetaan menemään pitkää päivää viikonloppuineen. Miehet on motivoitu ja toivotaan, että äijien paikat kestää.
Pääsin itse viettämään pari erilaista päivää tähän purkuhässäkän väliin, mikä oli piristävä pikku ”breikki”. Ramirent yhdessä Baronan kanssa on vuosia jo tehnyt yhteistyönä telineasentajan rekrykoulutuksia, ja pääsin itse yhdessä luottoasentajani kanssa pitämään tuleville telinemiehille parin päivän ajan koulutusta telineiden ”ABC”-asioista.
Miksi me teemme telineitä?
Ryhmässä oli neljä Härmän poikaa, yksi Slovakiasta ja yksi Ukrainasta kotoisin oleva kaveri. Kävin alkuun jätkien kanssa läpi sitä, mitä meidän telineala yleisesti on, ja painotin nimenomaan heille päähän ajatusta ”Miksi me teemme telineitä?”
Oma kokemukseni on opettanut, että on ensiarvoisen tärkeää ymmärtää, kenelle teet telineitä ja mitä tarkoitusta varten. Onko kyseessä hitsaus- vai maalaustyö? Onko kyseessä keder-sääsuoja kansimassausta varten? Mitkä ovat asiakkaan tarpeet? Ja ennen kuin edes aloittaa telinenipun tekoa, on tsekattava heti oikea työskentelykorkeus = miten itse haluaisin työskennellä kyseisellä telineellä? Jos hitsaan, on hyvä työkorkeus yleensä noin yhdestä puoleentoista metriin hitsattavasta kohteesta. Jos tarvitsee maalata katto, on hyvä telineen olla noin 180–200 cm maalattavan katon alapuolella, niin että pystyy seisomaan suorassa telineellä eikä joudu kyyristelemään, jolloin vain saikku kutsuu ennemmin kuin myöhemmin jumiin menneen selän takia. Tätä painotin koulutuksessa olleille kavereille. ”Kysykää itseltänne…”
Ei maailman monimutkaisin ala, mutta olkaa varovaisia koko ajan
Telinealaa ei tunnustettu vielä ei-niin-kauan-sitten edes omaksi ammattilajikseen, mutta onneksi se sitä nykyään on. Muistan telakan vessassa lukeneeni nokkelan kommentin seinässä: ”Kyllä kuka vaan niitä palapelejä kokoaa.” Tästä sisuuntuneena kirjoitin tussilla viereen vessan seinään: ”Niin… kyllä minäkin osaan hitsata päin p*tä.”
Telineala on itse asiassa niin ammattiala, että näitä koulutuksia järjestetään säännöllisesti ja siinä vieressä myös aluepäällikkö tokaisi, ettei tekisi yhtään pahaa näitä pitää silloin tällöin myös kokeneille kavereille. Muistin virkistys on ihan paikallaan – missä ihmiset toimivat, siellä myös on mahdollisuus kömmähdyksiin. Mutta oppia ikä kaikki, ja virheen mahdollisuus tietysti pyritään minimoimaan prosessien hiomisellakin.
Sisua pitää löytyä
Pitäessäni koulutusta kavereille kerroin, ettei telinetyössä ammattimiestä tee se, kuinka monta juoksua jaksaa kantaa olallaan vai jaksaako rykäistä penkistä 150 kiloa.
Tärkeintä on tasaisen tappava puurtaminen, pitkäjänteinen kestävyys. Toistojen määrä ja niiden jaksaminen. Tietenkään ei korkeita paikkoja saa hysteerisellä tasolla pelätä ja sisua pitää löytyä.
Pitää jaksaa purra kieltä, vaikka joku valkokypärä tulisikin viereen ohjeistamaan ja mieli tekisi lainata Kimi Räikköstä: ”Leave me alone, I know what I’m doing.” Koska joskus se valkokypärä onkin oikeassa ja ajattelee vaan työntekijän parasta.
Itse ainakin pitkän linjan asentajakokemuksella tahdon itse toimia näin. Vaikka joku minuakin koittaa tuolla ohjeistaa.
Tärkeintä on paitsi kestävyys, sisu, mutta myös asenne. Harmaan kiven läpi voittoon ja sitten kaljoille huutamaan ”Cha Cha Cha” tai ”Ihanaa Leijonat, ihanaa!” Toivottavasti koulutuksesta oli jätkille hyötyä ja näen heitä jatkossa myös.
T. Rema
